Heissan!
Tosiaan on ollut sen verran kiireitä, että ei ole juurikaan blogitekstejä kerennyt kirjoittelemaan. Eipä ole kerennyt juuti telkkariakaan katselemaan! Nyt kuitenkin liikeni hetki keskittyä kirjoittamiseen. Selvennetään siis nyt heti alkuun, että Jaana on se, kuka täällä tällä hetkellä kirjoittelee.
Eli nyt. Meneillään on telkkariton. Hui. Tosiaan telkkari on aina ollut aika "suuressa" osassa mun elämää, joten homma on aikalailla juurtunut tapoihin. Meilläkin kotona telkkari on päällä koko ajan. Eikä vain yksi telkkari vaan kaksi! Tämä kiusaus ei kuitenkaan tässä kuussa juurikaan pääse häiritsemään. Yleensä telkkarista tulee seurattua vähintään kahta sarjaa aktiivisesti ja sitten on myös nämä ohjelmat, joita tuleee katsottua sillontällön, aina kun huomaa sen telkkarista tulevan. Tähän kuuhun osuivat myös täydellisesti Euroviisut ja jääkiekon MM-kisat. Enpä olisikaan näitä halunnut nähdä! Euroviisuhulluna hieman harmitti ettei kyseisiä kisoja päässyt seuraamaan. Ruudun tuijottaminen on ollut yleensä myös se asia, jota tehdään, kun ei ole mitään tekemistä. Tai silloinkin kun tekemistä on aivan liikaa... Se on hyvä pakopaikka arjesta.
Kesä on itselleni kuitenkin niin kiireistä aikaa, että aikaa telkkarin töllöttämiseen ei juurikaan ole. Päivät kuluu omassa kahvilassa työskennellen, neljän seinän sisällä, aurinkoa piilossa, munkin tuoksussa. Iltaisin olisi aikaa telkkaria katsellakin ja sitä kaipaisinkin, rauhoittumista hoppuisen päivän jälkeen: naminami ruokaa ja joku hyvä elokuva. Oijoi... Ja nimenomaan telkkarista tämä! Tottakai olisi tietokone, mutta sen ruutu on monta kertaa telkkarin ruutua pienempi. Ei se ole sama asia! Kelpaa se kuitenkin pahan paikan tullen. Onneksi netistä löytää salkkarit, mutta kaikkea ei sieltä löydykään. Harmi.
Telkkarin ruutua onkin yllättävän vaikea vältellä, niin kuin Katja jo totesikin. Ruutuja on vähän joka puolella eikä niitä edes aina tajua. Yllättävän helposti katse vain kääntyy siihen suuntaan. Ja jää sinne! Täytyy siis myöntää, että kyseistä ruutua on tullut pari kertaa tässä kuukauden aikana vahingossa vilkaistua. Kovin tuskallinen tämä kuukausi ei kuitenkaan ole ollut, mutta kaipuu TV-ruudun ääreen alkaa jo olla suuri. Huomaa tässä kuintenkin, että ilman tätä, Katjaa lainaten, "litteää laattaa" voi kuitenkin elää.
Pitkän kirjoitustauon jälkeen teksi voi olla aika kummallista luettavaa, mutta toivottavasti siitä edes jonkinlaisen selon saa! Kohta kirjoitellaankin sitten jo kiroiluttoman merkeissä, vitsit.
-Jaana
maanantai 19. toukokuuta 2014
torstai 15. toukokuuta 2014
Telkkariton!!!!!!!!!!!!
Täällä kaivataan päivitystä!
Telkkariton siis meneillään. Ollut jo hyvän aikaa, puoli kuukautta. Varmaan ihan hyvä laittaa ihan alkuun säännöt:
- Ei saa katsoa TV ruutua
- Saa katsoa tietokoneelta, puhelimesta, "pädistä", leffassa jne. ohjelmia, leffoja, dokumettejä jne. MUTTA EI TV -nimellä varustetuista tekniikan laitteista.
Moni ajattelee säännöt kuultuaan, että no just, toihan on ihan helppoa. Miksette haasta itteenne? Mutta voin rehellisesti kertoa tämän olleen aikamoista kidutusta aika-ajoin. Mikään ei ole helpompi ohjelmien katselupaikka kuin TV. TV:tä ei tarvitse ladata, eikä tarvitse pelätä nettiyhteyden kaatumista. Ohjelmat telkkarissa ovat siinä sillä hetkellä, ei tarvitse alkaa ladata jostain maksullisesta tai maksuttomasta paikasta monen tunnin operaatiolla yhtä elokuvaa, vaan sen voi katsoa siinä ja nyt. Tosin, TV:ssäkin saattaa joutua odottelemaan ohjelman alkamista, eikä itse voi päättää muuta kuin mitä kanavaa tahtoo katsoa. SILTI! TV on useimpien kotien keskiössä, siinä niin, olohuoneessa. Esim. meillä, äiti tulee kotiin töistä, TV käynnistyy ja kohta koko perhe hilautuu sohvalle tuijottamaan mitä maaginen, ei boksi vaan litteä laatta, mahtaa sanoa. Minä tuijotan seiniä tai selailen puhelinta, josta tulee ajan kanssa loppumaan akku.
Jotkut eivät ole vieläkään vakuttuneita tämän kuukauden haasteesta, joten lisään suuuuuuret suomalaisia koskettavat tapahtumat. Euroviisut ja jääkiekon MM. Kiva. Niitä ei seuratakkaan perinteiseen tapaan telkusta, vaan joko tyydytään kuuntelemaan tai sitten etsitään vaihtoehtoisia ratkaisuja internetin puolelta. Paikan päälle voisi mennä katsomaan, mutta aika hintavaa. Esiin astuu siis taas vaikeuksia. Itse asun korvessa ja jo tietokoneen virittäminen jonnekkin on olevinaan työlästä. Lisätään sitten nettiyhteyksien naurettavuus. Homma ei mene niin, että nettiyhteyttä joko on tai ei ole. Nettiyhteyttä voi olla vähän, niin minimaalisesti, että jo ajatus kokonaisen pelin lähes livenä katsomisesta on kaukainen unelma. Lisätään kaikki viiveet, kuvan äkilliset katoamiset ja todetaan, ettei tarvitsekkaan nähdä juuri tätä peliä. Inhottavaa sekoilua.
Kaiken tämän lisäksi telkkareita on käytännössä kaikkialla. Tässä muutama viikko takaperin mentiin erääseen "pubiin" istumaan ja juomaan yhdet tai kahdet. Siinä aikani seurailin TV:n näytöltä karaoke laulannan sanoja, kunnes tajusin mitä juuri tein. Siellähän oli TV!! Telkkareita kohtaa yllättävissä paikoissa ja tilanteissa, missä ei ole välttämättä ennen tajunnut tuijottavansa telkkaria. Odotusaulat, baarit ja kaikki muut, missä TV yhtäkkiä pamahtaa eteen, varoittamatta. Myös joskus telkkarin kuvaruudulta tulee sellaista materiaalia (nyt tarkoitan ihan vaikka pleikka peliä tai kaupassa pyöriviä mainoksia), ettei ensin edes tajua katselevansa telkkaria. TV on niin monimuotoinen viihdyttäjä ja kanssaolija, että sen vältteleminen on yllättävän vaikeaa. Ja joskus käy vielä niin "hassusti", että yksinkertaisesti vain unohtaa ettei saa katsoa ja tuijottaa hyvänkin aikaa jotain hyvääkin ohjelmaa. Sitten valpastuu ja miettii, että mitäs nyt.
Jos joku vielä miettii, että LOL yrittäkää, niin löytyy vielä yksi inhottava seikka tästä telkkarittomasta. Tämä seikka ei ole yllättävä, vaan se todetaan jokaisen kuukauden kohdalla AINA ja se oikeastaan on koko tämän vuoden juju. Televisio on meille, ainekin minulle, yksinkertaisesti niin suuri tottumus ja arjenasia, että koen pientä eroahdistusta. En tosin yhtä suurta kuin facebookin kanssa, mutta eroahdistusta silti. Vaikka olenkin maailman huonoin sarjojen seuraaja TV:stä, koen tämän kuukauden yllättävän haastavana. Kotona jatkuvasti pauhaava telkkari, iltojen ilo, on nyt vain melu, jonka katsominen on väärin. . Minussa on taas henkinen aukko.
Kuitenkin on pakko kaikkien näiden haastavuuksien jälkeen todeta, että voisin elää ilman TV:tä. Se ei varmaan olisi vaikeaa heivata tuota kapistusta pois ja varmaan osaisin selvitä hyvinkin. Kaikkeen tottuu ja tämän kuukauden suurin vaarantaja onkin muut kanssaeläjät, jotka nauttivat telkkarin tuomaa viihdykettä.
Ihan loppuun vielä ilmoitan, että tämän tekstin kirjoitti Katja aivan yksin oman pikku pääkoppansa avulla, koska haastekumppanini Jaana on kaukana työskentelemässä koko kesän. Yhteisiä kirjoitushetkiä saa varmaan hakemalla hakea, mutta toivottavasti niitä tulee ja toivottavasti Jaanakin löytää tiensä kirjoittelemaan tänne.
- Katja (älkää soimatko kirjoitusvirheistä joille olen sokeahko)
Telkkariton siis meneillään. Ollut jo hyvän aikaa, puoli kuukautta. Varmaan ihan hyvä laittaa ihan alkuun säännöt:
- Ei saa katsoa TV ruutua
- Saa katsoa tietokoneelta, puhelimesta, "pädistä", leffassa jne. ohjelmia, leffoja, dokumettejä jne. MUTTA EI TV -nimellä varustetuista tekniikan laitteista.
Moni ajattelee säännöt kuultuaan, että no just, toihan on ihan helppoa. Miksette haasta itteenne? Mutta voin rehellisesti kertoa tämän olleen aikamoista kidutusta aika-ajoin. Mikään ei ole helpompi ohjelmien katselupaikka kuin TV. TV:tä ei tarvitse ladata, eikä tarvitse pelätä nettiyhteyden kaatumista. Ohjelmat telkkarissa ovat siinä sillä hetkellä, ei tarvitse alkaa ladata jostain maksullisesta tai maksuttomasta paikasta monen tunnin operaatiolla yhtä elokuvaa, vaan sen voi katsoa siinä ja nyt. Tosin, TV:ssäkin saattaa joutua odottelemaan ohjelman alkamista, eikä itse voi päättää muuta kuin mitä kanavaa tahtoo katsoa. SILTI! TV on useimpien kotien keskiössä, siinä niin, olohuoneessa. Esim. meillä, äiti tulee kotiin töistä, TV käynnistyy ja kohta koko perhe hilautuu sohvalle tuijottamaan mitä maaginen, ei boksi vaan litteä laatta, mahtaa sanoa. Minä tuijotan seiniä tai selailen puhelinta, josta tulee ajan kanssa loppumaan akku.
Jotkut eivät ole vieläkään vakuttuneita tämän kuukauden haasteesta, joten lisään suuuuuuret suomalaisia koskettavat tapahtumat. Euroviisut ja jääkiekon MM. Kiva. Niitä ei seuratakkaan perinteiseen tapaan telkusta, vaan joko tyydytään kuuntelemaan tai sitten etsitään vaihtoehtoisia ratkaisuja internetin puolelta. Paikan päälle voisi mennä katsomaan, mutta aika hintavaa. Esiin astuu siis taas vaikeuksia. Itse asun korvessa ja jo tietokoneen virittäminen jonnekkin on olevinaan työlästä. Lisätään sitten nettiyhteyksien naurettavuus. Homma ei mene niin, että nettiyhteyttä joko on tai ei ole. Nettiyhteyttä voi olla vähän, niin minimaalisesti, että jo ajatus kokonaisen pelin lähes livenä katsomisesta on kaukainen unelma. Lisätään kaikki viiveet, kuvan äkilliset katoamiset ja todetaan, ettei tarvitsekkaan nähdä juuri tätä peliä. Inhottavaa sekoilua.
Kaiken tämän lisäksi telkkareita on käytännössä kaikkialla. Tässä muutama viikko takaperin mentiin erääseen "pubiin" istumaan ja juomaan yhdet tai kahdet. Siinä aikani seurailin TV:n näytöltä karaoke laulannan sanoja, kunnes tajusin mitä juuri tein. Siellähän oli TV!! Telkkareita kohtaa yllättävissä paikoissa ja tilanteissa, missä ei ole välttämättä ennen tajunnut tuijottavansa telkkaria. Odotusaulat, baarit ja kaikki muut, missä TV yhtäkkiä pamahtaa eteen, varoittamatta. Myös joskus telkkarin kuvaruudulta tulee sellaista materiaalia (nyt tarkoitan ihan vaikka pleikka peliä tai kaupassa pyöriviä mainoksia), ettei ensin edes tajua katselevansa telkkaria. TV on niin monimuotoinen viihdyttäjä ja kanssaolija, että sen vältteleminen on yllättävän vaikeaa. Ja joskus käy vielä niin "hassusti", että yksinkertaisesti vain unohtaa ettei saa katsoa ja tuijottaa hyvänkin aikaa jotain hyvääkin ohjelmaa. Sitten valpastuu ja miettii, että mitäs nyt.
Jos joku vielä miettii, että LOL yrittäkää, niin löytyy vielä yksi inhottava seikka tästä telkkarittomasta. Tämä seikka ei ole yllättävä, vaan se todetaan jokaisen kuukauden kohdalla AINA ja se oikeastaan on koko tämän vuoden juju. Televisio on meille, ainekin minulle, yksinkertaisesti niin suuri tottumus ja arjenasia, että koen pientä eroahdistusta. En tosin yhtä suurta kuin facebookin kanssa, mutta eroahdistusta silti. Vaikka olenkin maailman huonoin sarjojen seuraaja TV:stä, koen tämän kuukauden yllättävän haastavana. Kotona jatkuvasti pauhaava telkkari, iltojen ilo, on nyt vain melu, jonka katsominen on väärin. . Minussa on taas henkinen aukko.
Kuitenkin on pakko kaikkien näiden haastavuuksien jälkeen todeta, että voisin elää ilman TV:tä. Se ei varmaan olisi vaikeaa heivata tuota kapistusta pois ja varmaan osaisin selvitä hyvinkin. Kaikkeen tottuu ja tämän kuukauden suurin vaarantaja onkin muut kanssaeläjät, jotka nauttivat telkkarin tuomaa viihdykettä.
Ihan loppuun vielä ilmoitan, että tämän tekstin kirjoitti Katja aivan yksin oman pikku pääkoppansa avulla, koska haastekumppanini Jaana on kaukana työskentelemässä koko kesän. Yhteisiä kirjoitushetkiä saa varmaan hakemalla hakea, mutta toivottavasti niitä tulee ja toivottavasti Jaanakin löytää tiensä kirjoittelemaan tänne.
- Katja (älkää soimatko kirjoitusvirheistä joille olen sokeahko)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)