Otsikon lausahdus sopii tässä tilanteessa pariinkin kohtaan:
"Hups, pääs lipsahtamaan blogin päivittäminen."
"Hups, pääs lipsahtamaan ruma sana."
Eli tosiaan. Tämän kuun -ton on ollut kiroiluton. Ainakin kovasti se sitä on koittanut olla. Niinkuin moni voi arvata, rumia sanoja on saattanut päästä lipsahtamaan pari. Tai muutama. Ja ehkä kourallinen lisää. Lipsahdukset sijouttuivat kuitenkin vain alkukuukauteen. Oli todella hankala olla kiroilematta, kun oli jo tottunut siihen, että aina silloin tällöin kirosana saattoi sopia lauseeseen ja sen sanomaa tehostavana täytesanana. Nyt kun on iskostanut päähänsa ajatuksen siitä, että ei saa kiroilla, ei niitä kirosanoja enää tulekaan. Korvikkeita niille kuitenkin löytyy kuten vitsi, hitsi tai virnistys. Joskus vaan niitä tehostesanoja tarvitsee ja korvikkeet on täyttänyt tämän kiroiluttoman aukon osaltaan riittävän hyvin.
Katjan kanssa keskustelimme kiroiluttomasta ja molemmat olemme huomanneet saman asian: kiroilu kuulostaa tosi pahalta. Se oikein särähtää korvaan! Jos kuulee jonkun kiroilevan, tulee päähän ajatus: "Ei noin saa tehdä!" Kiroilusta on nyt melkein tullutkin asia kielletyllä listalla. Näin kävi monelle muullekin kuukauden kohteena olleelle asialle: tipattoman jälkeen tuntui väärältä juoda, herkuttoman jälkeen väärältä syödä herkkuja ja nyt ei vaan enää saa kiroilla. Aijonkin ottaa tästä kuusta opikseni ja vähentää kiroilua. Voisin jopa pitää tämän kiroiluttoman ajatuksen päässäni ja käyttää ainostaan korvikkeita. En halua kuulostaa enää siltä kirosanojen tulvalta mikä ennen olin.
Se kirouluttomasta!
Huomanna on se päivä! Se mörkö, jonka tuloa olemme kauhulla odottaneet... Se päivä, jolloin alkaa meikitön! Se on aivan ovella. Ideanahan on siis se, että kuukauteen emme saa meikata, kuten nimestä voikin jo aavistaa. Ei minkäänlaista meikinhiventä naamatauluun!
Hirvittää. Nimittäin meikitön naamatauluni on aivan jotain muuta kuin kaunis, suorastaan hirveä. On sitä punaista näppyä, punoittavia poskia, tummia silmänalusia, olemattomia ripsiä ja kulmakarvoja. Ripsien ja kulmien olemattoman vaalea väri korostuu vielä entisestään värjättyyn tummaan tukkaani niitä verraten. Mistä nyt saan valoa ja väriä kalpeille kasvoilleni jos en meikistä!? Eihän sitä kehtaa enää missään näyttäytyä.
Tältä kuukaudelta toivonkin, että opin kulkemaan ilman meikkiä huoletta ja kantamaan itseäni juuri sellaisena kuin olen. Onko meidän oltava sellaisia siloposkisia ja räpsyripsisiä kaunottari, mitä mainokset ynnä muut meidän päihimme täydellisestä naisesta iskostavat? Ei tosiaan! Tähän ajatukseen nojaten kohdistan kohti meikitöntä.
Totuttelu meikittömään alkoi jo viikko sitten meikin vähentämisellä. Kohta se poistuu kokonaan. Nyt laitan vielä meikin rippeet naamalleni ja suuntaan töihin.
- Jaana
